Nuotioringit

1. Edelläkävijöiden kohtaamispaikka
Kohtaamispaikka Edelläkävijät-yhteisön jäsenille tai siitä kiinnostuneille. Edelläkävijät on sekä verkossa että kasvokkaisissa kohtaamisissa toimiva yhteisö kaikille tulevaisuudesta, liiketoiminnan kehittämisestä ja muotoilusta kiinnostuneille. Nuotioringissä pääset tutustumaan yhteisön toimintaan ja sen teemoista kiinnostuneisiin ihmisiin.
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19.30
Vastuuhenkilö: Paula Laitio

”Paula on Edelläkävijät-yhteisön tuottaja, jonka toimenkuvaan kuuluu yhteisön sisällöntuotanto sekä tapahtumien ja koulutusten järjestäminen. Paulan oma lempilapsi ovat yhteisön luovat menetelmäpajat, jotka tutustuttavat soveltavan taiteen menetelmiin matalalla kynnyksellä.”

2. Etelä-Korean Jamboree - Jälkifiilistelyä
Nuotiorinki on tarkoitettu leirillä mukana olleille fiilistelyyn, tuttujen tapaamiseen ja leirimuisteluihin.
Kohderyhmä: Jamboreekävijät
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-21.
Vastuuhenkilö: Hanna Härkönen, Timanttipartio

”Omakohtaiset kokemukset leiristä.”

3. Eräoppaat - eräopaskurssin käyneiden ja kurssilla olevien tapaaminen
SP:n eräopaskurssin käyneiden ja kurssilla olevien tapaaminen. Vapaamuotoinen tapaamispaikka, jolla voit tavata vanhoja tai uusia opastuttuja, muistella aikaisempia kursseja tai käydä keskustelua ajankohtaisista retkeilyasioista. Myös ammattieräoppaat ovat tervetulleita.
Kohderyhmä: Partion eräoppaat
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-20 jälkeen
Vastuuhenkilö: Mikko Paukkila, SP:n Eräopaskurssin johtaja, Kaukapartio
Aihetunnisteet: eräopas, eräopaskurssi, muistelut, vaellus, retkeily
4. Explorer Belt (EB)
Nuotiorinki uusien ja vanhojen EB-kamujen tapaamiseen, matkamuisteloihin ja EB-biisien laulamiseen. Tervetuloa!
Kohderyhmä: Kaikki EB:n käyneet
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-21
Vastuuhenkilö: EB23 staabilaiset Hanna Kouhia, Loviisa Luoma ja Matti Sippola
“Vuoden 2023 EB:n staabi haluaa koota yhteen EB:läisiä kautta aikojen muistelemaan omia matkojaan ja niiden antia.”
5. Hämeen luottisnuotiot (2 kpl)
Tule tutustumaan uusiin ihmisiin, luomaan kontakteja, tapaamaan tuttuja tai kuulemaan piirin luottistoiminnasta ja avoimista pesteistä Hämeen luottisnuotiolle! Nuotiolta löydät juttukavereita, leikkimielistä ohjelmaa sekä tietysti nuotioherkkuja. Nuotiolla voit piipahtaa sinulle sopivaan aikaan tai hengailla vaikka koko illan.
Kohderyhmä: Hämeen piiriluottikset ja piiriluottispestistä kiinnostuneille
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-21.
Vastuuhenkilöt: Tina Dahlgren ja Soila Simola, HP Aikuis- ja luottisryhmä; Lotta Kylmälahti, järjestökoordinaattori
”Nuotiota vetävät Hämeen Partiopiirin aikuis- ja luottisryhmän jäsenet ja työntekijä.”
6. Kajo 2022 Saavutettavuus
Kajon saavutettavuustiimin tapaaminen.
Kohderyhmä: Kajo 2022 -leirin saavutettavuustiimissä olleet
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 20-
Vastuuhenkilöt: Katri Pulkkinen, Mäkipartio, Maija Huitu, Vihterä
”Kajon saavutettavuustiimin tapaaminen. Vapaata yhdessäoloa, viime kesän leirin muistelua, kuulumisten vaihtamista. Mukaan halutessaan omat nuotioeväät ja ruokailuvälineet.”
7. Kajon johtajahuolto ja kiittäminen -jälkifiilistelyt
Kajon johtajahuollon ja kiittämisen sekä Killan nuotiopiiri, jossa paistetaan lättyjä ja vaahtokarkkeja, juodaan teetä.
Kohderyhmä: Vain kutsun saaneille – erillinen kutsu tulossa
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-21.
Vastuuhenkilöt: Marja-Leena Räsänen, Anne Toukonen, Juha Virtanen
”Vetäjät ovat Kajon kiittämisen ja johtajahuollon johtajat, jotka haluavat vielä tavata Kajon johtajahuollon ja kiittämisen tekijöitä sekä Killan mainiota joukkoa ja muistella kesää 2022 Evolla.”
8. Karhunhammas
Karhunhammasraatilaiset keskustelevat Karhunhampaasta ja Majavanhännästä halukkaiden kanssa.
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-21.
Vastuuhenkilö: Ville Teittinen Karhunhammasraadin puheenjohtaja
”Karhunhammas ja Majavanhäntä ovat vanhoja kaukoretkimerkkejä, joita suoritetaan noin kymmenen vuodessa. Suoritus on tarkoitettu kokeneille vaeltajille. Siinä tehdään viiden vuorokauden vaellus ja sen yhteydessä tutkitaan jotain asiaa. Raatilaiset esittelevät tehtyjä karhunhampaita ja majavanhäntiä ja antavat ohjeita aiheesta kiinnostuneille.”
9. Kimara 2024
Kimara kutsuu kaikki pääkaupunkiseutulaiset innostumaan partiosta ja rakastumaan luontoon Evolla 2024.
Kohderyhmä: Partioleiristä kiinnostuneet
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-22
Vastuuhenkilöt: Sanni Pohjannoro & Vili Huhta-Koivisto, leirinjohtajat, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset
”Tervetuloa keskustelemaan seuraavasta suuresta partioleiristä yhdessä leirin johtajiston kanssa.”
10. Kipinöidään yhdessä
Näsijärven Kipinöiden yhteinen nuotiorinki. Tule sellaisena kuin olet!
Olemme tamperelainen Näsijärven Kipinät (NäKit) -niminen lippukunta, joka toimii niin maalla kuin vesilläkin. Toimintamme on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta.
Nuotioringillä kokoonnumme pitkän kesän jälkeen lippukunnan väen kanssa. Myös toiminnasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan rentoon illanviettoon.
Kohderyhmä: Avoin Näsijärven Kipinöille ja lippukunnan toiminnasta kiinnostuneille
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18:30-21
Vastuuhenkilö: Helmi Viljamaa, Näsijärven Kipinät
11. Kirkkonummen ja alueen johtajat
Kirkkonummen ja Länsi-Uudenmaan alueen lippukuntien johtajiston tutustuminen ja yhteistyön suunnittelu
Kohderyhmä: Kirkkonummen ja Länsi-Uudenmaan alueen lippukuntien johtajisto
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 20-22
Vastuuhenkilöt: Rita Pihlaja, aikuisvartion johtaja, Kirkkonummen Metsänkävijät, Anna Salmensuo, pestijohtaja, Kirkkonummen Metsänkävijät

”Rita on KiMen entinen ja Anna nykyinen pestijohtaja. KiMe on Uudenmaan suurin lippukunta, eikä ja sen johtajisto ei tunne kovin hyvin toisiaan. Johtajatulilla olisi kerrankin aikaa ja mahdollisuus tutustua, keskustella ja suunnitella tulevaa. Samoin lähialueen yhteistyö auttaisi kaikkia lippukuntia.”

12. Lapin Partiolaisten iltanuotio
Tule tapaamaan muita lappilaisia johtajia, vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan rennosta yhdessäolosta ja pienestä nuotioherkusta. Oma muki mukaan!
Kohderyhmä: Erityisesti lappilaiset partiolaiset, mutta kaikki halukkaat ovat tervetulleita!
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-21
Vastuuhenkilö: Linda Turunen, järjestökoordinaattori, Lapin Partiolaiset ry
13. Lataamo
Tule Lataamoon juttelemaan, rentoutumaan ja lataamaan henkisiä akkujasi! Lataamoon ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat pienen tauon tarpeessa tai juttuseuraa vailla.
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. 18:00–22:00 ja lauantaina 26.8. klo 10:00–22:00
Vastuuhenkilö: Sanna Ahjosaari
14. LM Somecolaisten nollausnuotio
Aloitetaan viikonloppu yhteisen nuotion ääreltä, jossa voimme vielä kerrata kesän kuulumiset ja nollata ajatukset, ilot ja ärsytykset työstä ja työn ulkopuolelta. Yhteisen tulistelutuokion myötä pääsemme avoimin ja puhtain mielin oivallusten täyteiseen viikonloppuun. Omat eväät ovat sallitut ja toivotut!
Kohderyhmä: Johtajatulille osallistuvat lmsomecolaiset
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18:30-21
Vastuuhenkilö: Suvi Salminen

“Tervetuloa kollegat Helsingistä ja Turusta!”

15. MiB (Mothers in Business) Mingle: Johtajatulet
Työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea. Perheen perustaminen, ruuhkavuodet tai perhearjessa eläminen ei saa hidastaa, haitata tai estää kenenkään urakehitystä.
Kohderyhmä: MiB- äidit sekä MiBin toiminnasta kiinnostuneet
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-19.
Vastuuhenkilö: Maija Wirlander, PiPi

”Maija Wirlander on aikanaan koetellut aiemman perhevapaajärjestelmän rajat ja jakanut perhevapaat puolisonsa kanssa kouluttaen samalla virkailijoita ja työnantajia lainsäädännöstä ja työehtosopimuksista.”

16. Mikä aikuista motivoi lippukunnassa? Vad motiverar vuxna i kåren?
Tule nuotiolle keskustelemaan aikuisten roolista lippukunnassa. Mikä aikuisia motivoi mukaan lippukunnan toimintaan? Riittääkö johtajien saunailta kerran kesässä, vai millä partiokipinä saadaan pysymään hengissä vuodesta toiseen? Olet tervetullut keskustelemaan aiheesta sekä suomeksi että ruotsiksi. Käännetään tarpeen mukaan yhdessä niin että kaikki pysyvät juonessa mukana. Du är välkommen med att diskutera på finska eller på svenska. Om det behövs kan vi översätta diskussionen tillsammas så att alla hänger med.
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-20..
Vastuuhenkilö: Mari Helenius, ohjelmajohtaja, Olarinmäen Samoojat ry, PäPa

”Käyn Ko-Gi-kurssia ja kurssiin kuuluva kehittämistehtäväni liittyy lippukunnan aikuisten toiminnan kehittämiseen. Kehittämistehtävässäni tarkastelen, miten aikuiset saataisiin paremmin pysymään mukana lippukunnan toiminnassa, ja miten aikuinen tuki nuorille johtajille voisi toteutua meillä nykyistä vahvemmin. Haluaisin kuulla kokemuksianne ja ajatuksianne ja virittää yhteistä keskustelua tästä aiheesta nuotion äärellä.”

17. Minäkö partiokasvattaja?
Partio on ylpeästi kasvatusjärjestö, mutta olemmeko me partiojohtajat rinta rottingilla kasvattajia? Tule yhdessä intoilemaan partiokasvatuksesta ja miettimään, mihin partio kasvattaa. Voit myös jakaa parhaat vinkkisi muille kasvattajille.
Kohderyhmä: kaikki
Ajankohta: Perjantai klo 20-21
Vastuuhenkilö: Emma Vartiala, Kasvatusvaliokunnan puheenjohtaja, Suomen Partiolaiset; Julia Parkko, Asiantuntija, partiokasvatus, Suomen Partiolaiset
“Vedämme SP:ssä kasvatusvaliokuntaa. Jostain syystä partiokasvatus ja ohjelma ei houkuttele pesteihin SP:ssä, piireissä tai projekteissa. Kasvatus on partion ydintä ja sen soisi olevan HOT!”
18. Mistä lisää empatiaa vuorovaikutukseen?
Empatia, toisten avoin kuuntelu ja erilaisten näkemysten ymmärtäminen, on avain sujuvaan ja rakentavaan vuorovaikutukseen. Tervetuloa keskustelemaan nuotiorinkiin empatiasta ja sen lisäämisen mahdollisuuksista erityisesti työpaikoilla ja työelämän kohtaamisissa. Keskustelua ylläpitävät valtakunnallisen Empatia työssä -verkoston vetäjät Ella Koota ja Petra Alijärvi. Jos empatian vahvistaminen on lähellä sinunkin sydäntäsi ja haluaisit nähdä sitä enemmän suomalaisessa vuorovaikutuskulttuurissa, tämä nuotiopiiri on sinun paikkasi. <3
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-21
Vastuuhenkilö: Ella Koota (Valoria) ja Petra Alijärvi (CCEA), Empatia työssä -verkoston vetäjät

“Ella ja Petra ovat viestinnän ja vuorovaikutuksen asiantuntijoita, jotka työssään valmentavat organisaatioita kohti empaattisempia ja inhimillisempiä toimintamalleja. He perustivat Empatia työssä -verkoston vuonna 2019 edistämään empatian vahvistumista suomalaisessa työelämässä. Verkostoon kuuluu 1600 jäsentä.”

19. Myötätuuli puhaltaa, täältä tulee Pohjanmaa!
Tavataan, jutellaan ja paistetaan nuotiolla jotain makoisaa. Jaetaan iloja ja suruja menneestä ja tulevasta partiovuodesta, kerrotaan kuulumisia lakeuksilta vaaroille (ja Evolle)!
Kohderyhmä: Erityisesti Pohjanmaan Partiolaiset, mutta kaikki halukkaat ovat tervetulleita!
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-21
Vastuuhenkilöt: Henri “Henkka” Korkeaniemi, (Ilkan Partiolaiset), PP Piirihallitus, + muita piirihallituslaisia

”Piirin lippukuntatuen tehtävä on kohdata, kuunnella, ottaa vastaan toiveita ja tukea lippukuntien perustehtävää. Pohjalaisia lippukuntia on aina ilo kohdata! Henkka, muu piirin lippukuntatuki ja piirihallituslaiset ovat aktiivinen porukka ympäri Pohjanmaan lippukuntia, joilta löytyy paljon tietoa ja kokemuksia lippukuntien arjesta. Lisätiedolle ja kokemusten kuulemiselle on myös aina lisää tilaa, tervetuloa jutuille!”

20. Ohjelmajohtajien oma nuotio
Käydään läpi keskustellen lippukunnan ohjelmajohtajan pestin iloja ja haasteita erikokoisissa lippukunnissa. Tavoitteena on löytää nuotion ääreltä vertaisia sekä jakaa kokemuksia ja hyviä vinkkejä.
Kohderyhmä: Lippukuntien ohjelmajohtajat
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-22
Vastuuhenkilöt: Karoliina Nurminen, Kuokkalan Vetehiset, ohjelmajohtaja ja Tiia Hintsa, Harjun Partiotytöt, LPKJ
”Karoliinalla on pitkä kokemus ohjelmajohtajan pestistä meripartiolippukunnassa. Tiialla pitkä kokemus kouluttamisesta, ohjaamisesta sekä eri kokoisten lippukuntien johtamisesta ja ohjelmajohtajan tukena toimimisesta.”
21. Osaamisen johtaminen ja kehittäminen
Nuotiorinki tarjoaa mahdollisuuuden pysähtyä osaamisen johtamisen äärelle niin haasteiden kuin onnistumisten kautta. Jaetaan toinen toisillemme erilaisten kokemusten tuomaa viisautta ja annetaan rauhan laskeutua vaikeiden asioiden ylle. Keskustelua ohjaa Virpi Haavisto, joka johtaa omalla esimerkillä erityisesti itseään.
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-20.
Vastuuhenkilö: Virpi Haavisto

”Virpi Haavisto on yrittäjä, osaamismuotoilija ja tiimien työn kehittäjä.”

22. Perhepartio
Jutellaan perhepartiotoiminnasta: mitä se on, millaista olet itse järjestänyt, millaisia haasteita on ollut, mitkä jutut ovat osoittautuneet toimiviksi, mitä huomioita tai oppeja on tullut. Tervetuloa niin perhepartiotoiminnassa mukana jo olevat kuin siitä kiinnostuneet!
Kohderyhmä: kaikki
Ajankohta: Perjantai klo 18-20
Vastuuhenkilö: Satu Raudasoja, perhepartioryhmän vetäjä, Mankkaan Eräsudet
“Starttasin perhepartiota pari vuotta sitten ja olisin kaivannut vertaistukea ja verkostoitumista silloin – tämä nuotio tarjoaa molempia nyt!”
23. Perheyritysten liitto
Ringin äärellä keskustellaan (perhe)yrittäjyydestä ja omistajuudesta, sekä hyvän johtajuuden roolista näissä,mutta myös kaikesta muusta mitä mieleen pälkähtää! Tervetuloa tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin!
Kohderyhmä: Perheyritysten liiton jäsenet, sekä kaikki muut yrittäjyyden ja omistajuuden teemoista kiinnostuneet
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-21
Vastuuhenkilöt: Nina Orvola, Oulunkylän käskynhaltijat ja Ia Poikulainen, evp

“Nina on partiolainen, sekä perheyrittäjä kolmannessa polvessa. Ia työskentelee Perheyritysten liitossa ja osallistuu nyt Johtajatulille kolmatta kertaa. Nina pitää Tulilla myös työpajan Uudistuvan (perhe)yrityksen johtajuuskysymyksistä.”

24. Pestijohtajanuotio
Tule tapaamaan toisia pestijohtajia ja muita, tai toisia, jotka pestaavat. Miten ylläpidät motivoitumista pesteihin? Miten jalkautat pestijärjestelmän lippukuntaan? Mistä tunnistat tulleesi pestatuksi?
Kohderyhmä: Lippukunnan pestijohtat tai kaikki pestijärjestelmästä kiinnostuneet
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19:00-21:15.
Vastuuhenkilö: Maria “Misha” Hast, SP aikuiskoordinaatioryhmän jäsen, Liekkitytöt

”Pestijärjestelmä on intohimoni. Haluan pestin toimivaksi rakenteeksi kaikissa Suomen lippukunnissa! Olen kouluttanut pestijärjestelmää sekä tehnyt siitä Moodle-koulutuksen. Koulutuksen nimi on Pestin perusteet.”

25. Piirinjohtajat 2023
Piirinjohtajien ja varajohtajien vapaamuotoinen tapaaminen, jossa vaihdetaan kuulumisia ja ajatuksia tulevasta syksystä ja toimintakaudesta. Myös SP:n puheenjohtajisto sekä hallitus on tervetullut.
Kohderyhmä: Piirinjohtajat
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 20-22
Vastuuhenkilö: Heini Jokinen, Etelä-Karjalan Partiolaiset

”Neljäs vuosi piirinjohtajana on osoittanut kasvokkain tapaamisten ja vapaamuotoisen keskustelun tärkeyden piirinjohtajien yhteishengen muodostumisessa ja vertaistuen syvyydessä.”

26. 90-luvun Pohjan Veikot
Tällä nuotiopiirillä kokoontuu n. 90-luvulla Oulun Pohjan Veikoissa olleita, jotka tapaavat pitkästä aikaa Johtajatulilla.
Kohderyhmä: Kaikki, niin vanhat, nykyiset kuin ei-PV:t ovat tervetulleita jakamaan 90-luvun partiomuistoja tai juttelemaan muuten vain.
Ajankohta: Perjantai 25.8. noin klo 20-22
Vastuuhenkilö: Anniina Ojutkangas, ei nykyistä lippukuntaa

”Koin Johtajatulet ensimmäistä kertaa viime kerralla eli v. 2021. Jotain kuitenkin puuttui: partiokaverit! Niinpä innostuin rekryämään vanhoja lippukuntalaisia, joita monia en ole tavannut sitten ysärin, mukaan tämän vuoden Tulille. Ota mukaan omat vaahtokarkit tai mitä haluatkaan paistaa!”

27. Popparinuotio
Poksautellaan nuotiopoppareita, tavataan tuttuja ja tuntemattomia ja parannetaan maailmaa. Ota oma kulho tai muki mukaan, niin pääset maistamaan nuotion savulla höystettyjä popcorn -“poppakonsteja”
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-22
Vastuuhenkilöt: Tommi Salo, tarpojaluotsi, Viessojat ry; Juha Autio, PJ, Viessojat ry; Laura Sippala, lpkj, Viessojat ry; Ansku Nurkkala, ohjelmajohtaja, Viessojat ry

”Vetäjät tietävät, että popparit poppaa ja niiden tuoksusta ja mausta irtoaa monta hyvää keskustelunaihetta ja maailmanparannus(poppa)konstia höystettynä nuotionsavulla. Testattu Johtajatulilla 2021.”

28. Scouts in Business
Miten partiolaiset voisivat parantaa nykyistä työelämää? Keskustelua Scouts in Business -verkoston perustamisesta ja toimintatavoista. Tavoitteena tekoja, ei pelkkää puhetta.
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai klo 19-20:30
Vastuuhenkilöt: Maria “Maija” Lahtinen, partiojohtaja, RajakivenKiertäjät (L-SP)
Riitta Silvennoinen, partiojohtaja, Olarinmäen Samoojat (PäPa)

“Maijalla ja Riitalla on molemmilla yli 20-vuotinen kokemus erilaisissa rooleissa työelämässä. He ovat olleet rakentamassa merkityksellistä työelämää ja verkostoja erilaisissa johtotehtävissä mm. energia- ja lääkealoilla sekä vapaaehtoisorganisaatioissa. Heillä on tavoite arvopohjaisen johtamisen tuomisesta osaksi yhä useamman yrityksen johtamiskulttuuria.”

29. Tammitytöt
Muistellaan, lauletaan,…
Kohderyhmä: Oman lippukunnan jäsenet
Ajankohta: Perjantai 25.8. noin klo 18-21
Vastuuhenkilö: Katri Kalske, Tammisalon Metsänkävijät
30. Tule sellaisena kuin olet
Tule juttelemaan ja kysymään nuotion ääreen partiosta, Johtajatulista tai maailman menosta. Ihmetellään ja selvitetään asiat yhdessä!
Kohderyhmä: Tämä nuotio on suunnattu erityisesti sellaisille osallistujille, joilla ei ole aiempaa partiotaustaa tai partiosta on ollut pidempään taukoa.
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-22
Vastuuhenkilö: Kaisa Huttunen, saavutettavuusmestari (evp-saavutettavuus) Johtajatulilla, Timanttipartio

”Olen pitkän linjan partiolainen, retkeilijä ja Johtajatulillakin olen käynyt ensimmäisistä tulista lähtien. Olen myös avannut partiota monille aikuisille, joille se ei ole ollut entuudestaan tuttua. Avaan mielelläni partion maailmaa, retkeilyä yleensä tai Johtajatulia kaikille!”

31. Uudenmaan Partiopiirin nuotio
Tervetuloa uusmaalaisten yhteiseen nuotiohetkeen! Uudenmaan Partiopiiri järjestää nuotion kaikille uusmaalaisille partiolaisille ja partiosta kiinnostuneille. Nuotiolla kokoonnutaan yhteen rennossa hengessä, tutustutaan toisiimme ja vietetään aikaa pienen tekemisen parissa.
Kohderyhmä: Partiolaiset ja partiosta kiinnostuneet Uudenmaan Partiopiirin alueella
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-20.
Vastuuhenkilöt: Uudenmaan Partiopiirin hallitus ja työntekijät
32. Uusien lippukuntien tapaaminen
Tämä iltanuotio kokoaa yhteen uusia lippukuntia perustaneet tyypit. Vaihdetaan ajatuksia, kokemuksia ja parhaita käytäntöjä. Myös kaikki uusien lippukuntien perustamisesta kiinnostuneet, olette lämpimästi tervetulleita mukaan!
Kohderyhmä: Lippukuntatoimijat uusissa (n. 10 vuoden sisään perustetuissa) lippukunnissa Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-20.
Vastuuhenkilö: Petra Valkonen, SP:n toimisto

”Tehtäväni on tukea uusien lippukuntien perustamista ja niiden alkutaivalta. Autan mielelläni kaikissa kysymyksissä ja ihmetyksissä, mitä uudet lippukunnat kohtaavat.”

33. Yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden iltanuotio
Aiheena partiossa tehty moninaisuustyö. Vastauksia osallistujien pohdintoihin moninaisuudesta ja yhdenvertaisuuden edistämisestä partiossa. Esittelyssä myös partion tuottamat työkalut ja materiaalit.
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19-22 (voidaan muokata aikaa tarpeen mukaan).
Vastuuhenkilö: Nina Leino, SP:n moninaisuusryhmän varapuheenjohtaja, Virkkalan Tulentekijät

”Partiossa on viime vuosina edistetty isosti yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta. Työssä on valmistunut liuta hyödyllisiä materiaaleja ja tehdyn työn perusteella voidaan hyvin käydä keskustelua osallistujien kanssa aiheesta.”

34. Yhteislaulunuotio
Yhteislauluja nuotiolla. Oma laulukirja ja soitin mukaan!
Kohderyhmä: Kaikki
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 19–21.
Vastuuhenkilö: Susanna “Suski” Oksanen, nuotiokitaristi, Oulunkylän Käskynhaltijat

”Koska yhteislaulaminen best!”

35. Y-Scouts nuotio
Tapaa Y-Scouts työryhmän jäseniä ja kuule seuraavan vuoden tapahtumista. Tapaa uusia ja vanhoja tuttuja muista Y-Scouts lippukunnista.
Kohderyhmä: Y-Scouts lippukunnista olevia partiolaisia
Ajankohta: Perjantai 25.8. klo 18-21
Vastuuhenkilö: Y-Scouts työryhmä