Partio ja Puolustusvoimat – yhdessä enemmän

Johtajuus, yhteisöllisyys ja vastuullisuus ovat jaettuja arvoja, jotka tukevat Suomen Partiolaisten ja Puolustusvoimien pitkäaikaista yhteistyötä. Kumppanuuden ytimessä on yhteinen tavoite: kasvattaa vastuullisia kansalaisia, joilla on rohkeutta johtaa ja kyky toimia yhdessä.

Johtajatulille ilmoittaudutaan nyt!

Ilmoittautuminen elokuiselle retkelle johtajuuteen on vihdoin auennut. Nyt kannattaa olla kärppänä Kuksassa, sillä ilmoittautumisaika on varsin lyhyt 8.–23.4. Huomaathan, että samalla ilmoittaudutaan myös Johtajatulien ohjelmapolkuihin.

Metsä Group Johtajatulien pääyhteistyökumppaniksi

Metsä Group toimii vuoden 2025 Johtajatulien yhtenä pääyhteistyökumppanina. Kumppanuus rakentuu yhteisille arvoille: dialogi yhteiskunnan eri toimijoiden kesken, yhteisöllisyyden arvostaminen sekä pitkäjänteinen työ kestävän tulevaisuuden eteen.

Johtajatulien teema ajankohtaisempi kuin koskaan

Äskettäin julkaistun Nuorisobarometrin tulokset paljastivat Johtajatulien teeman ajankohtaisuuden. Kyselyn mukaan nuorten usko omaan tulevaisuuteensa on romahtanut. Siinä missä aiemmissa mittauksissa noin 80 % nuorista on suhtautunut tulevaisuuteensa optimistisesti tai erittäin optimistisesti, on tuoreimmassa mittauksessa vastaava luku enää 61 %.