Avoimet pestit

Tule tekemään Johtajatulia!

Kiinnostaako johtaminen? Innostavatko uudet kestävämmät tapahtumatuotannon tavat? Tai haluatko vain lähteä kaveriporukalla tekemään just sen jutun, josta on jo monta vuotta puhuttu, että joskus tehdään?

Kaksi hymyilevää henkilöä poseeraa kameralle kauhat käsissään telttakeittiössä.
Kuva: Mari Lehtisalo

Lähde mukaan tekemään Johtajatulia! Etsimme nyt tekijöitä, jotka haluavat olla mukana rakentamassa Suomen hienointa metsäseminaaria ja edistämässä parempaa johtamista.

Lupaamme merkityksellisen vapaaehtoisprojektin huippuporukassa: Haluamme rakentaa tapahtumaa alusta asti kestävästi myös tekijöiden näkökulmasta. Uskomme, että motivoituneet ja hyvinvoivat tekijät saavat fiiliksensä jaettua ja välitettyä myös osallistujille. Panostammekin töiden tahkoamisen lisäksi myös yhdessä tekemiseen ja toistemme tukemiseen. Johtajatuli-pestissä pääset oppimaan johtajuudesta niin konkreettisen tiimin johtamisen kuin Johtajatulien johtajuusoppienkin myötä. ​

Yksi Johtajatuli-pestien eduista on merkittävyydestä ja mittakaavasta huolimatta melko kompakti kokonaiskesto: Pestit kestävät korkeintaan vuoden, ja intensiivisin työvaihe ajoittuu keväälle ja kesälle 2023. ​

Johtajatulet tehdään yhdessä

Keväällä 2023 tekeminen on pestistä riippuen viikoittaista, ja elokuussa 2023 ennen tapahtumaa tekeminen voi olla jopa päivittäistä. Toivomme, että jokainen käyttää aikaansa sen verran kuin haluaa, ei sen verran kuin on pakko.

Ajoittain pidetään kokouksia ja usein esimerkiksi kerran kuukaudessa oman vastuualueen tiimin kesken. Kerran viikossa on mahdollisuus osallistua yhteiseen puuhikseen edistämään omia ja yhteisiä asioita porukalla. Kokouksiin ja puuhiksiin voi aina osallistua etänä.

Tule mukaan

Toivomme, että pesteihin hakisi ihan kaikenlaisia tyyppejä, eri alueilta ja erilaisista taustoista, sillä uskomme moninaisuuden johtavan parempiin ajatuksiin. Kaikkiin Johtajatulien pesteihin haetaan avoimessa haussa, emme suosi suhmurointia emmekä myy pestejä tiskin alta. Kaikki pestattavat henkilöt jatkavat pestissään syksyyn 2023 asti, ellei erikseen toisin sovita.

Kaikki johtajatulien pestit vaativat täysi-ikäisyyttä, mutta eivät esimerkiksi partiotaustaa. Lisenssisyistä projektin aikana partion jäsenmaksu tulee olla maksettuna.

Pestejä on eri tasoisia ajankäytön vaatimuksista sekä esihenkilö- ja asiavastuista riippuen.

Ajankäyttö Esihenkilövastuut Asiavastuut
Päällikkötason pestit Viikoittaista 0–10 henkilön tiimin johtaminen Oma suunnittelu- ja toteutusvastuu yhdestä tai useammasta asiakokonaisuudesta
Tekijätason pestit Kuukausittaista Jaettu suunnittelu- ja toteutusvastuu oman tiimin asiakokonaisuudesta
Tapahtumatekijätason pestit Johtajatulilla Jaettu toteutusvastuu oman tiimin asiakokonaisuudesta tapahtuman aikana

Avoimet pestit

Tsekkaa avoimet pestit ja hae osoitteessa partio.fi/pestit 

Lisätietoja staabin jäseniltä

Vuoden 2023 Johtajatulien staabi yhteiskuvassa: (oikealta alkaen) Lasse, Pia, Pete, Minni, Saija, Jussi, Tolppa, Tarzan, Eero, Mekki, Zeippi, Elina ja Heini.

etunimi.sukunimi@partio.fi

Tapahtumanjohtaja Saija Kivelä
Tapahtumanjohtaja Petri Patronen
Ohjelmajohtaja Tarja Mäkinen
Ohjelmajohtaja Mari Kuusniemi

Ohjelmajohtaja Mervi Varis
Kokemusjohtaja Heini Jokinen

Kokemusjohtaja Lasse Roiha
Palvelujohtaja Pia Heiskanen
Palvelujohtaja Eero Pulkkinen
Viestintä- ja markkinointijohtaja Sanniminni Sakari
Talous- ja kumppanuusjohtaja Jyri-Petteri Paloposki
Talous- ja kumppanuusjohtaja Jussi Leinonen